Koirat kiinni

Kuluneena keväänä on Sarkolassa nähty varsin paljon irtokoiria liikkeellä. Koirien on nähty ajavan peuroja, jäniksiä ja onpa koirat käyneet tappelemassakin kiinni olevien koirien kanssa. Valitettavasti useilla kesämökkiläisillä tullessaan mökille, päästää koira vapaaksi ”jaloittelemaan”. Tämä on ajattelematonta ja monikaan koiranomisaja ei taida tulla ajatelleeksi mahdollisia seurauksia. Moni koira joka on rauhallinen ja miellyttävä lemmikki kotinurkissa, saattaa vapaaksi päästessään hieman riehaantua. Toivottavasti pidät koirasi kiinni näin kesällä pesintä aikaan ja onhan koirien kiinnipitoaikakinajalla 01.04.-31.08. Alla vielä ote Metsästyslaista koirakurin osalta:

Metsästyslaissa ja asetuksissa on koirakurista säädetty varsin tarkoin. Tavoitteena ja perusteena on riistakannan säilymisen turvaaminen, luvattoman metsästyksen ehkäiseminen ja valvonnan edistäminen sekä yleisen järjestyksen turvaaminen. Ajallisesti on koirakuri säännöksin jaettu kahteen jaksoon, ns. riistanrauhoitusaikaan eli 1.4.-31.8. väliseen kauteen ja metsästyskauteen 1.9.-31.3. (ML 34, ML 33). Riistan rauhoitusaikana on kaikki koirat pääsääntöisesti pidettävä kiinni muualla kuin omistajansa tai haltijansa pihamaalla ja puutarhassa tai juökisen yhdyskunnan tarkoitukseen varaamalla alueella. Puutarha ymmörretään tässä yhteydessä suppeasti lähinnä pihapiiriin kuuluvana alueena. Tarkoituksena on, etteivät koirat olisi irrallaan (ML 34) sillä alueella, missä riistaa voi oleskella. Tähän ankaraan kiinnipitomääräykseen on kuitenkin olemassa useita poikkeuksia. Säännös ei mm. koske:

- alle viiden kuukauden ikäistä pentua
- koiraa, jota kytetään suden tai ahman metsästykseen
- poliisipiirin päällikön luvalla tapahtuvaan havoittuneen karhun
metsästykseen
- luolakoira ketun tai mäyrän pyydystämisessä
- vesilinnun tai kyyhkyn metsästykseen käytttävää koiraa
- kolari- tai loukkaantuneiden eläinten jäljitykseen poliisin
määräyksestä käytettävää koiraa
- tehtävässä olevaa tai koulutettavaa poro- tai paimenkoiraa
- palveluskoiran tai kanakoiran poliisin avulla tapahtuvaa
koulutusta
- asianmukaisesti merkittyä poliisi-, viesti- tai rajakoiraa (punainen
rusetti tai laillinen tunnusmerkki)

Koiran kiinnipitomääräys on jyrkkä ja silloin kun poikkeusta ei ole olemassa, on koirat pidettävä kiinni kaikkialla, myöskin kylissä ja kaupungeissa katsomatta siihen mitä kunnalliset järjestyssäännöt sanovat.

Arto Lehtelä

Suoniemen vaiheita

Kokemäenjoen vesistön toisen keskusjärven, kauneudestaan ylistykset saaneen Kuloveden kolmia jakama Suoniemi edustaa luontonsa puolesta satakuntalaisen ja hämäläisen maiseman limittäistymää. Ihmisen aikaisemmissa elintapakuvioissa Kulovesi aina 1950-luvulle saakka oli kulkuväylä ja yhdistävä tekijä. Maakulkuneuvojen syrjäytettyä peruuttamattomasti täkäläisen sisävesiliikenteen, muodostui Kulovedestä erottaja, vaikeuttaja ja vieraannuttaja.

Seudulta löydettyjen kivikautisten esineitten perusteella voidaan ensimmäisen ihmisen vaeltaminen näissä maisemissa ajoittaa ainakin 3500 vuoden taakse, mutta yhtä mahdollisesti ihan 2000 eKr. vaiheille. Ensimmäisten jälkien jättäjä Suoniemen kukkuloilla oli indoeurooppalaisten kasvatteja. Varsinaiset saamelaiset tulivat vasta heidän jälkeensä tekemään tulisijan merkkinsä mm. Kiimäläm kallion kiepanteihin ja jättämään kielenvihjeitä paikannimiin, kuten Siuro, Lapinkorpi, Naakonkolu ja Kuovasen kari ym. Eräät tutkijat ovat olleet halukkaita paikantamaan itse Kalevalan Väinämöisenkin asumat näille main. Ajanlaskumme ensimmöisen vuosituhannen lopulla alkoi nykyisen Suoniemen asuttamisen aika. Kulovesi sai toimia suurelle osalle läntistä Suomea silloin saapuneen ensiasujamiston vaellustiellä risteysasemana, suunnanjakajana Kokemäenjoen vesistön eri latvavirroille. Eipä ole vailla perää sekään puhe, että Suoniemi on Nokian ja Tampereen iki-iäkäs pikku äiti. Suoniemelle muodostui kaikkiaan 9 kylää: Kauniainen ja Kulju samannimisten kastanoitten ympärille Pohjois-Suoniemellä, Mouhijärven reitin ja Kuloveden väliselle niemekkeelle eli Länsi-Suoniemelle: Pakkala, Tyrisevä ja Urmia. Etelä-Suoniemelle Ruolahti, Sarkola, Suoniemi ja Vahalahti. Vanhimmat näistä kylistä ovat Sarkola, Vahalahti ja Tyrisevä.

Väkiluku on koko ajan, karjalaisen siirtoväen ensimmäistä evakkovuotta lukuunottamatta, pysytellyt alle 3000:ssa. Elinkeinorakenteen menettäessä maatalousvaltaisuutensa ja yhä useampien perhekuntien 1960-luvun alussa alkaessa saamaan toimeentulonsa teollisuudesta, pääasiassa Nokialta ja Tampereelta, sekä palveluammateista, Suoniemi muuttui muuttotappiolliseksi. Historiallisesti yleistä suuntaa noudattaen Suoniemenkin kunnallinen kehitys sai alkunsa kirkon helmassa. Vuonna 1658 Suoniemi nimettiin emäseurakunnastaan Karkusta saarnahuonekunnaksi, v. 1729 kappeliseurakunnaksi, 1868 itsenäiseksi kunnaksi ja vuonna 1942 itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Näin ollen Suoniemen kunnallinen itsenäisyys kesti 104 ja seurakunnallinen 30 vuotta.

Pienten kuntien, kuten Suoniemikin oli mahdollisuuksiaan punnitessaan ja asukkaidensa parasta etsiäkseen, turvauduttava 1970-luvulla monille instituutioille ominaiseen loppuratkaisuun, fuusioon. Tyrisevän kylä sen asukkaiden toivomuksen mukaisesti liitettiin 01.01.1972 liitettiin Karkun kuntaan. 27.01.1972 Valtioneuvosto antoi Suoniemen ja Nokian kunnanvaltuustojen yksimielisen esityksen perusteella, päätöksen Suoniemen kunnan lakkauttamisesta ja sen alueen liittämisestä 01.01.1973 Nokian kauppalaan. Tehtävänsä täyttäneenä museoitui vuoden 1972 päättyessä Suoniemen vaakunakin, jonk sisäministeriö oli vahvistanut 13.06.1955. Sen Kulovesi-aiheisen symboliikan selitys kuuluu: Sinisessä kentässä kaksi hopeista, alaista, aaltokoroista hirttä, joiden yläpuolella kultainen liekki.

VAIKKA AIKA VIEKIN SUKUPOLVET MENNESSÄÄN,
LIEKKI MAHTAVINKIN SAMMUA SAA.
KUULAS KULOVESI TÄÄLLÄ ON JA TÄNNE JÄÄ,
SÄILYY KAUNIINA SUONIEMEN MAA.

Eero Järventaustan kirjoituksista, Suoniemen kunnan Kunnalliskertomuksesta vuodelta
1972, lyhennellyt Hilkka Jokinen.

Nähtävää ja tutustuttavaa

NÄHTÄVÄÄ JA TUTUSTUTTAVAA

Tässäpä muutamia kotiseudun tutustumiskohteita, joihin voi tehdä retken vaikkapa kävellen tai pyöräillen. Kesäinen pyöräilyretki voi suuntautua mm. Suoniemen kauniin puukirkon (valm. v. 1803) ympäristöön. Kirkko peruskorjattiin v. 1990-91 ja on nyt sisältäkin arvokkaan ja valoisan oloinen. Suoniemen kirkon tornissa on kakasi malmikelloa, jooista isompi painaa 28 leivistkää eli yli 200 kg. Sen toiselle puolelle on kirjoitettu: Tämä Suoniemen kappelin kello on valettu Kapriiel Lesteniuksen aikana Talonpojan Efrain Tuomaxen poian Mauri Maain ja Kirkkovärtin Erik Erigin poian Higican pynön päle ja meidän armollisen Keisarimme ja Herramme Aleksanterin Hallituksen alla Luvialla W. 1824. Seppä Mikael Rustet. Kellon toisella puolella on kirjoitettuna:

- Tulkaa, veisatkaamme kiitosta Herralle ja iloitkaamme meidän autuutemme turvalla. Weisatkaa hänelle, soittakaat hänelle, puhukaat kaikista hänen ihmeistään. Toinen kelloista on huomattavasti pienempi ja siinä on teksti:
- walettu Karl Jr. Yranwallilla Stockholmissa 1805. Vastakkaiselta puolelta on luettavissa:
Warjele jalkaas koskas menet Jumalan huoneeseen ja tule kuulemaan Pred. bab. 4 cap. w.
17.

Hautausmaan rauhaisassa tunnelmassa voi hiljentyä menneitten sukupolvien hautamuistomerkkien äärellä. Sankarihauta, harmaagraniittinen sankarihautaristi ja punertavakivinen vakaumuksensa puolesta kaatuneitten muistomerkki kertovat omaa
historiaansa. Kuloveden laivurin Frans Helenius-Tasson muistomerkki on myös hautausmaalla. Lainajyvästörakennus/museo on kirkon vieressä, siitä toisaalla tässä lehdessä. Sarkola on ollut asuttuna jo 800 vuotta sitten, asiakirjoissa kylän nimi mainitaan jo niin varhain kuin v. 1442. Sata vuotta sen jälkeen Sarkolan 16-taloinen vanha Sarkola sijaitsi Kuloveden rannalla, Sarkolan lahden poukamassa. Sarkolan Vanhankylän muistokivi on vastapäätä Erkkilän Riston taloa (Sarkolantie 561).

Pirunpesä on rauhoitettu kolmikäytävinen kivenjärkäle Vanajavuoren mäessä. Heikkohermoiset, älkää lähtekö yksiksenne Pirunpesä-retkelle sillä eihän sitä koskaan tiedä... Ajo-ohjeen tarinarikkaalle pesälle saa allekirjoittaneelta, samoin kuin ajo-ohjeen
luonnonkauniille metsäjärvelle, Kakkurille. Viime kesänä retkeilimme 40 hengen voimin Kakkurille, mukana oli kyläläisiä ja kesäasukkaita, ilta oli mitä kaunein.

Onhan meillä tietysti muitakin tutustumisenarvoisia paikkoja ympärillämme, mutta nämä halusin tässä ensimmäisessä Kyläläisessä tuoda esille. Eero Järventaustan kirja ”Kansan kertomaa Suoniemeltä” on ollut apunani tätä kirjoittaessani. Hyvää kesää ja retkeilyintoa kauniissa Sarkolan luonnossa, toivottelee:

Hilkka Jokinen

Kevätrunoja Sarkolasta

Koululaisten kevätrunoja Sarkolasta

Jo lumi suli,
kevät tuli.

Sarkolassa iloittiin,
kun kevät tuli, ihanaa,

Antti

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

On peltotyöt jo alkaneet,
isännät pellolla hyrrää.
On äestykset ja kylvöt.

Välillä vettä tippii,
on työt ohi.

Isä kalastaa,
taisi tulla lohi.

Tuukka

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

Jo lumet suli
ja kevät tuli.

Jo kukkii leskenlehti,
sinivuokko ja tulppaani.

Jo äes ja kylvökone työtä tekee.
Ja koivut ovat hiirenkorvalla.

Tapio

°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

On kevät tullut Sarkolaan,
ja haet hyppää katiskaan.

Toukotyöt tehdään ja kaura
kasvaa tähkään.

Kaikki hyvin Sarkolassa on,
ja olo on huoleton.

Aleksi

Onko luontomme köyhtymässä

Saatuamme ihailla komeita joutsenia Niemojoen suulla tänä keväänä, ei lähimenneisyydestä heti muistu mieleen vastaavaa joutsenpaljoutta täällä nähdyn. Vertailussa voitaisiin ajatella ent. Suoniemen kunnan Kuloveden eteläpuolta, vertailuaikana voitaisiin käyttää varttuneemman väen käyttämää sanontaa ”sotien jälkeen” eli noin 50 vuotta taaksepäin. Eläimistöstä on monilla tahoilla havaintoja ja muistikuvia, joten ajatellaan asioita eläimistön kannalta tästä hetkestä taaksepäin, mitä muutoksia on tapahtunut. Mitä eläimiä on paikkakunnaltamme merkittävästi vähentynyt tai kokonaan jo hävinnyt. En toki tiedä kaikkia, mitä eläimistössämme on ollut noin 50 vuotta sitten, mutta tukeudun vanhemmilta ihmisiltä kuulemiini muistikuviin sekä omiin havaintoihini myöhemmiltä ajoilta.

Kadonneisiin lajeihin kuulunee esim. ruisrääkkä joka lienee oudoksunut uusia viljelymenetelmiä. Vähentynyt on myös liito-orava ja myös tavallinen orava, siitä runsaudesta mitä mm. sotien aikana on ollut. Siili oli myös vielä jokin aika sitten pihoissa tavallinen näky, mutta kotipihassani en ole sitä vuosiin tavannut. Tuulihaukkaa ei ole näkynyt kesäisin siinä runsaudessa kuin ennen. Kottaraiskanta oli heikoilla mutta nyt se on jonkin verran runsastunut. Metsiemme komea ilmestys, metso, on lisääntynyt jonkin verran kannan oltua tosi vähissä. Vesikko on hävinnyt niin meiltä kuin koko Suomesta, myös piisami on tällä hetkellä vähentynyt Kulovedestä huomattavasti. Piisamin häviämiseen lienee osasyynä se, että niitä ei vähennetty pyydystämällä tarpeeksi, kanta kasvoi liian suureksi ja ravinnon vähyyv karkoitti piisamit. Kalakanta on yleisesti vähentynyt, mutta esim. sellainen rantamatalikossa kivien alla piileksinyt kivisimppu, jota pikkupoikana sanoimme kivennuoliaiseksi, on ainakin Vahalahden rannan kivikosta hävinnyt tyystin. Sanasjärvestä hävitti rutto rapukannan joka oli ikävä menetys, ravustus oli mielenkiintoista vaikka saaliit eivät suuria olleetkaan.

Tässä oli miinuspuoli eläimistöstämme, noin äkkiä mietittynä. Kokonaan hävinneitä tai vähentyneitä lajeja on onneksi aika vähän. Useimpiin lajien vähentymisiin on syynä elinympäristöjen muutokset tai välillisesti ympäristömyrkyt ym. Paljon on syytetty mewtsästäjiäkin että he vähentävät eläimet olemattomiin, mutta tässäkään tutkiskelussa ei ole sellaista lajia joka olisi metsästyksestä kärsinyt. Metso on vähentynyt lähinnä metsien muutoksen myötä, metsästykseltä se on etelä-Suomessa ollut jo pitkään rauhoitettuna.

Ajatellaanpa sitten ollaanko päästy plussanpuolelle eläinkunnan suhteen. Riista- ja petoeläimistä voidaan helposti todeta, että uusia tulokkaita meillä on mm. supikoira ja minkki. Ilves on meillä jo yleinen, talvisin ilveksen jäljet ovat miltei joka päiväinen näky. Jopa karhu hiippailee jossain Sarkola-Tottijärvi-Taivalkunta välimaastoissa. Vanha hämyveikko, huuhkaja sinnittelee edelleen  pesimäpaikoillaan, ompa kalasääskenkin nähty kaartelevan kesäisin Kuloveden yllä kalastelemassa ja tiedetään sen jopa pesivän paikkakunnallamme. Vanhempi väki muistaa sota-ajan olemattoman pienen hirvikannan, nyt niitä sarvipäitä pitää todenteolla pyrkiä tutkimaan ja määrällisesti rajoittamaan, että kanta saataisiin määrällisesti pysymään sopivana. Valkohäntäpeuralla on pysyvä kanta ja sen on huomannut myös ilves. Metsiimme on viime vuonna muodostunut myös vankka näätäkanta. Näädän jälkijotoksia näkyi viime hirvenmetsästyskauden aikana lumilla todella runsaasti. Myös suden jäljet havaittiin tänä kevättalvena Kuloveden jäällä. Joitakin vuosia sitten Sarkolassa on nähty sellainenkin kulkija kun villisika, jos se leviää Suomen metsiin uudeksi asukkaaksi, voidaan siitä saada kiintoisa riistaeläin mutta myös harmillinen tuholainen maanviljelykselle ja myös muulle riistalle. Itänaapurissa oli jo kotipuutarhat aidattu vankoilla rauta-aidoilla villisian varalta, olisikohan käytetty sen kuuluisan rautaesiripun palasia, mene ja tiedä. Melossa lätystelee saukko, saatanee tavata lähivuosina meilläkin. Linnuissa uusia tulokkaita lienee vähemmän, satunnaisia haikarahavaintoja on viime vuosina tehty Kulovedellä ja tämä alussa mainittu laulujoutsen on levittämässä
elinaluettaan maassamme, saas nähdä koska ensimmäiset parit pesivät Sarkolassa. Haukoista, rusko- ja sinisuohaukkoja on näkynyt viime vuosina runsaammin. Pikkulintukannoista en osaa sanoa, koska niissä on paljon toistensa kaltaisia lajeja.

Tässä oli pluspuoli eläinkunnastamme pikaisesti ja pintapuolisesti tarkasteltuna, taidetaanpa päästä hieman voitonpuolelle vanhoihin aikoihin verrattuna. Voimmekohan tässä tapauksessa puhuakaan ”vanhoista hyvistä ajoista” on tietysti makuasia. Varmasti monta seikkaa ja havaintoa eläimistämme jäi käsittelemättä, mutta niistähän voidaan keskustella vaikka jossain kylän yhteisessä tapahtumassa.

Arto Lehtelä

Talsittiin Tavelaan

Talsittiin Tavelaan

11.05.1993. Meillä oli luokkaretkipäivä, menimme Tavelaan. Tavela on noin
3 km päässä koululta joten menimme jalkaisin. Kävely oli reipastahtista ja
ehdimme perille ennätysajassa.

Perillä meitä odotti Lehtelän Arto makkara-tulien kanssa. Jokisen Tuulan
hankkimat makkarat olivat tosi isoja ja niitä kelpasi paistaa Heinon
Jaakon laulaessa serenadia. Kun vatsa pullotti makkarasta lähdimme
tutkimaan luontoa. Siellä oli hirvien ”suola-automaatti”, jonka vieressä
oli sokerijuurikkaita hirviä ja peuroja varten. Sokerijuurikkaita ja maa-
artisokkaa sai maistaakin. Tiltalttikin lauloi kuusenlatvassa.

Takaisintulomatkalla aurinko paistoi kuumasti ja jotakin jalkaparia alkoi
jo väsyttää. Poikkesimme vielä kierroksella Heinon pihassa katsomassa
suurta kuusta jonka ympärysmitta oli 280 cm. Sen jälkeen menimme kotiin
sulattelemaan mukavaa päivää.

Veera Jokinen

Lisätietoja