Koulumuistoja osa5

KOULUN JUHLAA

Koulu oli kylän keskipiste. Sitähän se on jo sijaintinsakin vuoksi, sillä harvalla koululla on niin näyttävää tonttia kuin on meidän entisellä, kohta 100 vuotta täyttävällä koulullamme.

Koululla vietettiin siihen aikaan paljon monenlaisia juhlia ja erilaisia muita tilaisuuksia. Muistan ainakin kahdessa raittiusjuhlassa siellä olleeni. Joka keväinen äitienpäiväjuhla oli ja silloin koulun tytöt kukittivat äidit aina valkovuokoilla. Opettajat ja oppilaat esittivät ohjelmaa näissä juhlissa ja muutenkin opettajat olivat hyvin auliita antamaan apuaan muissakin tilaisuuksissa, jos sitä heiltä pyydettiin. He kait tunsivat sen velvollisuudekseen, koska he olivat pantu kaikinaisen valistuksen vartioiksi. Myöskin seurakunta piti siellä joskus raamatunselityksiä, niinkuin siihen aikaan sanottiin. Olipa siellä kerran erään kylän vanhimman 90-vuotisjuhlatkin.

Koulun omat juhlat olivat kuitenkin meidän oppilaitten mielestä parhaat tilaisuudet, varsinkin kuusijuhla oli aina erikoisesti odotettu ja siitä jäi kaunis lämmin muisto, olkoonkin että siellä silloin annetut välitodistukset eivät kaikille aina ollut omiaan antamaan joulutunnelmaa. Onneksi ne jaettiin vasta juhlan loppupuolella, niin että ne eivät pilanneet koko juhlaa. Kuusijuhla alkoi vaikuttaa jo marraskuun puolella, sillä silloin alettiin harjoitella joululauluja ja -leikkejä. Samoin suoritettiin jokavuotisen näytelmän osajako. Opettajat olivat hyvän asiantuntemuksensa perusteella valinneet sopivat komeljannttarien alut tähän tehtävään, jotka sitten koulun jälkeen jäivät harjoittelemaan osiaan. Kovasti odotettu se näytelmä aina oli.

Eräs asia kuusijuhlan tienoilta jäi mieleen, kun sltä monena vuonna seurasin. Ihailen vieläikin sitä hienovaraisuutta, jolla opettaja ilmoitti muutamalle köyhimmälle lapselle, että he voivat mennä räätälille "mitalle", että räätäli tekee heille uuden puvun kuusijuhlaan. Siihen aikaan oli tapana, että muistaakseni Kenr. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta tuli joka syksy määrätty summa, joka näin käytettiin vähävaraisten oppilaitten hyväksi. Kenkiäkin toisinaan ostettiin.

Näin se kuusijuhlan valmistelujen myötä tunnelmakin sitten hiljalleen kohosi ja koulunkäyntikin tuntui taas mukavemmalta. Kun se suuri juhla sitten tuli, oli koko koulu täysin valaistu. Se oli juhlava näky, oikein silmiä häikäisi. Pojilla oli taskulamppuja, joilla sitten tuikuteltiin. Koko syksy oli ankarasti säästetty, ettéi saatiin kokoon se 4,5 mk, jonka paristo silloin maksoi. Lampuilla sitten kokeiltiin kenen linssi näytti kauemmas ja oliko polttimon kuvio S tai V kirjaimen muotoinen .Kahta laatua niitä oli käytössä ja V mallinen oli monesta parempi.

Kuusijuhla pidettiin aina aamulla , joten hämärää riitti vielä runsas tunti, kun juhla alkoi jo kello 7. Iso Iuokka oli tyhjennetty, ainoastaan seinillé ja perällä olivat penkit yleisöä varten, sillä se oli koko kylän juhla. Siellä oli vanhempia mukana. Nuorempia lapsia ja sellaisiakin jotka olivat jo koulunsa lopettaneet. Keskellä luokkaa oli suuri, kattoon asti ylettyvä kuusi, jossa oli oikeat palavat kynttilät. Jouluvirrellä se juhla alettiin. Opettaja puhui sitten joulun merkityksestä. Oppilaat lauloivat joululauluja ja sitten leikittiin kuusen ympärillä. Sitten tuli se suuri hetki, kun joulupukki tulla kolisteli sisälle. Ja otettuaan selvää että Iapset olivat sentään olleet kokolailla kilttejä, jakoi tonttujen avustamana kaikille oppilaille ruskean paperipussin, jossa oli pullea pullapoika rusinanappeineen sekä kaksi kuusenkarameiliä. Nuoremmat lapset saivat pussinsa hekin, niissä oli pyöreä pulla ja kaksi karamelliä. Siinä vaiheessa loisti kynttilä jo joka lapsen silmissä. Sitten mentiin toiseen luokkaan jossa näytelmä esitettiin ja kun se oli katsottu ja arvosteltu tultiin takaisin isoon luokkaan. Opettaja jakoi sitten todistukset ja juuri siinä vaiheessa joka vuosi kuusen ylimmäinen kynttilä oli palanut niin paljon, että se sytytti kuusen oksan palamaan. Pälve pitkänä miehenä astui alas korkeuksistansa, otti suuren, valkoisen, kauniisti viikatun nenäliinan taskustaan, leväytti sen auki ja vähän hypättyän hän aina onnistui huitomaan palon sammuksiin. Tämä oli kuitenkin selvä merkki, että juhlat oli juhlittu. Opettajat toivottelivat vielä kaikille hyviä, iloisia ja rauhallisia joulunpyhiä. Lopuksi Pälve aina sanoi: "Tammikuun ykstoistas päivä te sitten jälle olette täällä!" Jos se sattui olemaan sunnuntai, niin me tulimme sitten kakstoistas päivä.

Jaakko Vahalahtilainen

Kun Mattilassa kangasta kudottiin

Muistelemme Koiviston Ailin kanssa usein sitä talvea, jolloin louskutimme Mattilan pirtissä kangaspuita. Sitten tuli mieleen pieniä pätkiä kurssikronikasta. Yritimme panna niitä paperille, mutta paljon oli unohtunut. Välimatkaa on sentään 55 vuotta. Silloin elettiin ns. välirauhan aikaa 1940-41. Mattilan ja Erkkilän talot ottivat hoiviinsa Satakunnan II kiertävän Naiskotiteollisuuskoulun joka kesti 9 kuukautta. Teoriatunnit pidettiin Mattilassa, mutta Erkkilässa oli osa kangaspuista. "Olo Erkkilässä ei tunnu pahville kun emäntä aina huutaa: hei tytöt kahville" näin laulettiin keväällä päättäjäiskronikassa. Koulussa oli oppiaineina kankaankudonta, ompelu, kehräys ja värjäys. Kaikki oli opittava alusta alkaen; kudonta kangaspuitten kokoamisesta ja mallipiirrustuksesta, ompelu kaavapiirrustuksesta Iähtien. Opimme ottamaan kangastilkusta sen niisintä-, poljenta-, ja sidontaohjeet,laskemaan lankojen menekin, ynnä monta muuta uutta asiaa. Kylla siinä joskus oli mennä pasmat ja paunat sekaisin ja viikkotolkulla sai kyyristellä "kangastookien" alla. Koulun aloitti 16 tyttöa, joista pari keskeytti. Oppilaista oli suurin osa Suoniemeltä, mutta muutama tuli kauempaakin, kuten Salmion Eila Porista, Mäihäniemen Anni Ruovedeltä. Karjalan tyttöja oli kaksi, Pöllasen Impi ja Sihvolan Tyyne. Kronikka kertoo:

“Haaviston Elli, Kangasalan tyttö kotonansa
kyllästyi oloon. Löysi huvittelupaikaksi Sarkolan
kylän ja ryhtyi kapioidensa tekoon.
Toverina hällä oli Pöllasen Impi, Karjalan
kaunis tyttö. Tärkeä oli, monitaitoinen
ei mennyt ees kehruukaan myttyyn."

Mahtoiko Janhusen tytöllä olla hankala koulumatka ja kehuiko hän liikaa osaamisillaan, koska Kronikka oli vähän pisteliäs:

"Karkusta Janhunen kouluun kulki
nopsasti myös sen ovet sulki.
Kotonansa kamarista pirttiin kulkee
kahdessa viikossa kutoa julkee
mattoja suuria ynnä muita
vaikeita töitä kangaspuilla.
Karkusta Janhunen kouluun kulki
-kolmeksi viikoksi korkeintaan."

Yksi oman kylän tytöistä myös keskeytti (nimi olkoon mainitsematta). Hänen kompastuskivensä oli liian hienojen alusvaatteiden ompeleminen, sekä vielä pahempi:"Ja Mattilan pirttiä minä en pese!" Totuuden nimessä on sanottava, että huonosti me muutkin sen puolen taisimme hoitaa. Niemisen Ailista mainittiin:

"Oman kylän ompelija viisuminsa jätti.
Suunnan otti Mattilaan ja kangaspuille Iähti."

Minä asuin Tottijärvellä ja kuljin sieltä pyörällä, suksilla tai apostolinkyydillä. Tiet olivat syksyllä kuraisia ja talvella tukossa. Aili majoitti minut kamariinsa tiukan paikan tullen. Suksilatu oikaisi vähän, kun kuljettiin Mäljännyksestä peltojen yli. Kronikka Irvaili jotakin matonkutomiseen liittyvästä "pisteensiirrosta". Suoniemen tyttöja olivat Aini Tuomisto, Anna-Liisa Kunnas, Martta Hakala, joka kuoli nuorena, Raija Randell, Salme Yli-Heikkilä ja Eila Mekkonen. Heidän värssyjään emme saaneet mieliimme. Mutta Ahteen Lahjasta Iaulettiin “Hepokatin" nuotilla:

"Tuli Ahteen Lahja mielehen nyt tyttö hiljainen Sarkolan.
Paljon häntä ei näy, eikä kuulukaan, mutta tulkaapas
tunnille vaan. Sillä Lahja on päällä ja laskettaa termit
ulkoa usein näin: (puhetta) Pojennan mukaisessa
järjestyksessä merkitään jokaiselle kudelangalle sitä
vastaavaan polkuseen nouseviksi merkityiltä niisivarsilta
näille poljettavaksi merkittyjen loimilankojen sidospisteet."

Ja sitten rallatettiin:

"lnnostui ompeluun ja myöskin kouluun,
emäntä Mekkonen jäljestä Joulun
hän ahkera oli ja teki työtä
mut emännil ei aikaa ole myötä.
Muuta ei vikaa olisi laulus
paitahan vain tuli suuri kaulus, housut kai tulivat parhain päin
siksipä laulamme hei, hei näin.”

Opettajamme oli Eeva Kares, kuuluisan piispan sisar. Ihmeen hyvin hän sai meidät oppimaan kankaanrakentamisen salat. Jokainen asetti sentään 7-8 omaa kangasta, lisäksi kudottiin yhteisiin loimiin, jota luotiin pitkät mitat. Niemisenkin pirtissä luotiin kerran yksi pitkän pitkä loimi. Jokainen kutoi helpon pyyheliinakankaan, sen jälkeen valmistui kaikkea mahdollista, sen mukaan millaisia tarvikkeita kukin sai, joko kotoaan tai tehtaista vaihtamalla. Pellavatehtaalta vaihdettiin tietysti pellavalankoja ja Liljeroosilta villalankoja. Niisivarret ja polkusten lukumäärä lisääntyi sitä mukaa kun taitoa karttui. Pöytäliinoja kudottiin paljon, niissä vaihtelivat taalainkuviot ja kudekuviot. Leveillä puilla valmistui sängynpeitteitä ja isoja mattoja. Kudoimme mekkokankaita, puku- ja ulsterikankaita, patjakangasta, kaitaliinoja eihän niitä kaikkia muistakaan. Isoja ryijyjä en muista kudotuksi, mutta työtapa opittiin pienemmissä töissä, sillä esim. tutkaimista solmittiin ryijymatto arpajaisvoitoksi. Joulun edellä kudottiin myös olkiliinoja. Ompelu aloitettiin kaavapiirrustuksesta. Ompelimme sekä naisten että miesten alusvaatteita, miehen paidan, naisten yöpaidan myös vauvan vaatteet tehtiin. Yritimme kehrätä sekä villoja että pellavia, kehruu kyllä meni myttyyn ellei ollut aikaisemmin harjoitellut. Värjäystäkin opeteltiin. Jokaisella piti olla omat sukkulat, niidet ja narut. Niisiä tarvittiinkin paljon, Fältin Fanni oli taitava niisien solmija hän taisi tehdä niitä usealle tytölle.

Kutomakurssi oli "kreivin aikaan" materiaaleista alkoi olla pulaa. Talontyttärillä riitti pellavia, mutta esim. minulla ei ollut aivinaa, vaan käytin tehtaan rohdinlankaa. Se osoittautui kuitenkin hyvin kestäväksi ja kauniiksi, pyyheliinat kuluivat käytössä rikki, mutta pöytäliinat ovat yhä kunnossa. Villan korvasi silla, jota kai nyt sanottaisiin rayoniksi.

“Hepokatin" sävelellä laulettiin Mattilan emännästä:

"Lorun lopuksi vielä on mainittava
itse emäntä Mattila. Häl on kankahat monet
häl on pankkitovit, joskus pata ja kattila.
Pojat hällä on kiltit ja iloiset se iloksi meillekin on.
Sitten vielä on Nanni joka lämmön loi, siis kiitos heille soi."

Mattilan pojat sekä Paula olisivat tarvinnut ihan oman värssynsä. He olivat ahkeria käämintekijöitä ja kerta kaikkiaan "suolana sopassa" hauskoine juttuineen ja iloisine olemuksineen.

Syksyllä järjestimme Päivölässä iltamat. Ohjelma oli omintakeista, vain soittajapoika oli muualta. Matti Rautalin soitteli, kun tytöt esittivät pitkän kuvaelman "Nainen kautta aikojen". Siinä nähtiin niin luolanainen, haaremin nainen, naisasianainen kuin silloin kovasti huudossa ollut pikimusta Josephine Baker (joka tanssi niin, ettei seuraavana päivänä päässyt kävelemäänkään). Mattilan emäntä taikoi meistä kuoron, joka lauloi:


Muista kun sul iloineen nuoruus aukeaapi -niin, nuoria me olimmekin! Nyt meitä koskettaa laulun toinen säkeistö: Pääsi painuu, harvenee hapset hopeaiset.

Keväällä pidettiin lopettajaisjuhla ja töiden näyttely. Miten me kuljetimme valtava työmäärät Päivölään? Polkupyörälläkö? Saimme oikein todistukset ja Eeva Kare puhui kauniisti, kuoro lauloi Metsäniityn orvokkeja. Pari tyttöä lauloi yhteisvoimin laaditun kurssikronikan, siinä mainittiin jokainen omine kommelluksineen.

Mattilan talvi oli elämyksiltään hyvin rikas, koulun vaatimattomat puitteet eivät meitä häirinneet. Olimme tottuneet pistämään pökköä pesään ja juoksemaan pihanperällä. Konkreettisena muistona on varmasti monen vanhanemännän kaapissa Mattilassa ja Erkkilässä kudottuja liinoja.

Helena Aartelo

Lisätietoja