Sarkolan Kyläläinen

Sarkolalaisten oma lehti, Sarkolan kyläläinen, on ilmestynyt vuodesta
1993 lähtien. Muutamina vuosina lehteä on tehty kaksi numeroa, useimmiten yksi. Lehti sisältää vanhan hyvän ajan muistelmia, raportointeja lähiaikojen tapahtumista, uusien asukkaiden esittelyt, ilmoituksia ym. Kuvia on aina ollut runsaasti sekä menneiltä ajoilta että nykyisiltä.

Lehden aineisto kootaan talkootyönä ja sen ilmestyminen on aina odotettu tapaus. Se jaetaan jokaiseen postilaatikkoon, myös kesäasukkaille. Kauempana asuvat entiset kyläläiset ja muut kylän asioista kiinnostuneet ovat saaneet omat lehtensä postin kautta.

Viimeisimmät lehdet voit nyt lukea myös netissä allaolevien linkkien kautta.

Sarkolan kyläläinen 2016 Sarkolan kyläläinen 2015    Sarkolan kyläläinen 2014    Sarkolan kyläläinen 2013   

 Sarkolan kyläläinen 2012  Sarkolan kyläläinen 2011

Otteita Wanhoista lehdistä voit myös lukea nettisivuilta. Artikkeleita tulee lisää ajan myötä.