Kategoriat
Yleinen

Suoniemen kalastusseura

Jari Mattila Puheenjohtaja

Suoniemen kalastusseura tiedottaa:
Pohjois-Savon ELY -keskuksen ja Kokemäenjoen yläosan kalatalousalueen kanssa käydyn neuvottelun 18.2.2020 toteamana Suoniemen kalastusseuralla ei ole nykyisen kalastuslain vaatimia sopimuksia Vahalahden, Suoniemen ja Ruolahden kylien osakaskuntien kanssa. Näin ollen Suoniemen kalastusseura ei voi myydä kalastuslupia edellä mainittujen kylien vesialueille.

Jokainen osakaskunta vastaa jatkossa itsenäisesti omalta osaltaan kalastuksen järjestämisestä omalla vesialueellaan. Vesialueen omistaja ei voi kieltää omalla alueellaan yleiskalastusoikeuksin tapahtuvaa kalastusta eli ongintaa, pilkintää ja viehekalastusta yhdellä vavalla (valtion kalastonhoitomaksulla). Se voidaan kieltää ainoastaan ELY -keskuksen päätöksellä.